tiistai 25. syyskuuta 2012

Halleilua

Mähän olin päättänyt, että näihin hallitreeneihin EI KOSKAAN lähdetä kiireellä, palkat laitetaan valmiiksi edellisenä iltana ja treenit suunnitellaan kunnolla, jotta jää aikaa siihen itse treenaamiseen.
Olin niin taitava, et pääsin lähtemään töistä turhan myöhään, palkat oli vielä kaupassa ja treenien suunnittelu.. no, sitä ei ollut :D

Ei siinä, äkkiä kaupan kautta kotiin, makkarat paloiksi, kamat autoon, koirat pikakävelylle ja sitten menoksi.
Ja siis mullahan ei ollut hajuakaan missä se hallikaan on. Sari oli onneksi viisaampi. ;)

Halli oli kovin komia. Ajattelin, et millanenhan se on, kun on vaan se pikkupuoli käytössä.
Sieltä ei kyllä tainnut puuttua mitään -ei edes paskaa, Cerbu piti siitä huolen. :D
Vähän mentiin rallatus mielessä, kun uusi paikka ja uuden kujeet.
Miina pääsi blondeista ensin. "SVIIIK, SVIIIK" ja kauhee vauhti päällä.
Se meni sen "jonkun puomin tai mikälie" monesti ja eestaas. Ei paljoo jarrutellu ja mä sain juosta vieressä, jotta pysyin mukana. Vähän telinetreeniä raunioita varten ;)
Sitten mä menin ja laitoin koiran mun ja seinän väliin. Otettiin siinä perusasentoa ja siitä vähän kestoa. Kauheen häiritsevää, kun KerttuLiisan korva osui siihen seinään, kun se käänsi päänsä kontaktiin. Vaikeaa on tuo pienen koiran elämä toisinaan. :D
Siitä sitten edettiin seuraamiseen seinän vieressä -vai mikälie vaneri se olikaan, mutta kuitenkin.
Kolmesti mentiin se noin kymmenen askeleen matka. Vähän oli jännää ku se seinä oli siinä niin liki, mutta eipä mennyt likka vinoon eikä kenoon.
Treeni oli liikkeiden osalta kovin lyhyt, kun annoin likan rallata menemään pitkin hallia. Kävi se hyppäämässä semmosen renkaankin läpi, kun mä ensin keksin miten saan kerrottua sille, että tahon sen menevän siitä. ;)
Ruutua otettiin ekan kerran koskaanikinä.
Kävin Miinan kanssa laittamassa ruutuun namiskuulleleita ja tyttöhän oli sitä mieltä, että toki ne pitäisi siitä heti syödä, mutta sitten mä veinkin sen kauemmas, se joutui hetken olemaan aloillaan, annoin käskyn "ruutuun" ja likkahan sinne meni ja söi naminsa. \o/
Kovin innoissaan oli Kerttuli! Pienen lapsen on helppo ymmärtää, että namin syöminen on hyvä juttu.
Sitten otimme toistoja, jotka ei menneetkään ihan niin hyvin... kunnes tajusin ottaa sen liinan irti koirasta, ni KAS, sehän toimi. ;)
Taas ohjaajan tyhmyyttä!

Pauli oli kentällä kahdesti. Ensimmäisellä kerralla sain kuningasajatuksen, et laitan mimmin menemään sen samaisen puomin. No, siinä oli sen verran vauhtia tassuissa, että nehän lipesi alta jo koko hökötys heilui niin, että Pauli oli jo valmiina kirjoittamaa testamenttinsa. Niin se sitten loikkasi sieltä ylhäältä alas, mutta mä julmana mammana laitoin sen menemään uudestaan.
Tällä kertaa jäi viimenen metri suorittamatta, mutta muuten mentiin läpi -ryömimällä :D
Anteeksi, Pauli! :D

Paapelin kanssa alotettiin ruudulla. Samaa settiä, kun Miimelin kanssa, mutta lelulla. Heti, kun tyttö oli ruudussa, vapautin ja kehuin. Toki siis teimme niin, että minä vein lelun ja Pauli odotti sen aikaa kiltisti (paitsi sen kerran) aloillaan.
Otettiin myös toisesta suunnasta ja tyttö tajusi silloinkin. \o/
Luoksetulossa tyttö tuli hieman liikaa oikealle (mun oikealle), joten otettiin viimenen luoksetulo käsiavulla, niin sain tytön ohjattua oikeaan kohtaan.

Toinen rundi aloitettiin noudolla. Ensin muutama koskettaminen edessä istuen (en vaan osaa viedä tätä pidemmällä, vaan junnataan edelleen samassa pisteessä) ja sen jälkeen vein kapulan noin 15 metrin päähän niin, että sen pääty oli meihinpäin -ei siis poikittain meihinpäin vaan pitkittäin. Näin neuvottiin sunnuntaisissa treeneissä.
Tyttö haki kapulan hienosti ja kääntyi välittömästi tuomaan sitä mulle. Vapautin lennosta ja palkkasin patukalla. Tyttö oli pätevä! <3
Seuraaminen ei ollut niin intensiivistä, ku olisin toivonut, joten otettiin pallo kainaloon ja tehtiin lyhyttä pätkää.
Ollaan otettu seuraamisessa pakkia, kun kokeita ennen tyhmänä hinkkasin niitä liikaa. Nyt siis malttia ja tehdään sitä superkivaa. :)

Hallitreenit tuntui oikein kivalta ja kyllä on hyvä olla joku vakkaripäivä, jolloin tulee varmemmin tehtyä koirien kanssa.
Ei muuta, ku enskertaan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti