sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Pauleista parhain ;)

"Se on HYI!!"
Lindan sanoja lainaten.. kuinka mä oon näin aikaansaamaton?!
Yli vuosi edellisestä kirjoituksesta. Ohhoh...
Ei siinä, koiriakin on taasen kaksi. MiinaKerttulikin jo vuoden eikä sanallakaan täällä mainittu. :D
Soittais raukka jonneki yhdistykseen jos tietäis. Ei kerrota sille!!


Mutta PAULI!! Voihan Pauli! <3
Se pirulainen meni ja teki sen, mistä niin pitkään haaveilin!
Pauli on nyt TK1 Safe Keeper's Break The Rules. Tai siis ollut jo tovin. ;)

Helmikuun lopulla aloitettiin tottistelut Iidan ryhmässä. Kauheen, ku mä olin tönkköpaskana kakat housussa alkuun, kun enhän mä nyt osaa missään vieraassa porukassa treeniä. ;)
Mutta siitä se lähti taas nousuun. Iidan vetämistä treeneistä saatiin uutta näkökulmaa, uutta oppia, vanhojen virheiden korjaamista ja mikä parasta, sitä SÄÄNNÖLLISYYTTÄ!!
Vähän oli koirilla saikkua keväällä, mutta siitä toivuttua jatkettiin taasen.
Toukokuussa oli tän vuoden eka koe, jonka keskeytin itse, kun paineistin Paulin niin pahasti ettei sillä ollut enää sitä paulimaista draivia. Emmä semmosessa tilassa olevaa koiraa taho laittaa tekemään. :/
Parin viikon päästä oli Porvoon Askolassa Harri Laisin koe. Paikallamakuu nollille, samoin hyppy ohjaajan jostain typerästä harha-askeleesta johtuen, mutta kolmostulos saatiin silti ja oltiin vielä luokkamme toisia. Ei siis päätähuimaava taso ollut siellä ;)
Vihdin koe sössittiin kesäkuussa ja keskeytin heti alkuunsa. ;D
Heinäkuun kahdenpäivänkoe jännäs jo kovin ja kun käytiin möllitokossa ottamassa paikallamakuusta hylsy, soitin mayday-puhelun Iidalle, Iida teki taikatemppuja ja sanoi "SimsalaBim" ja niin me haettiin Forssasta Juha Kurtin kokeesta 21.7.12 meidän ensimmäinen ALO1 pistein 175. Ohjaaja ehkä joutui tirauttamaan muutaman kyyneleenkin. ;D
Seuraavana päivänä taasen Forssassa Pauli näytti kuin tosinainen toimii ja sieltä irtosi toinen ALO1 pistein 172,5 Harri Laisin tuomaroimana. Ja taasen muutama niiskaus ja silmäkulman pyyhkäisy. ;D
Se pottihan sitten pamahti 19.8.12 Veikkolassa taasen Harri Laisin tuomaroimana.
Oli kuulkaa sadetta, jännitystä, vieressä paikkamakuussa ryömivää koiraa ja lintuki siinä ihan liki liihotteli Paulia.
Niin se veti tyttö parastaan pisteillä 185,5. Tasoissa oltiin erään bc:n kanssa ja liikkeiden uusinnassa jäätiin toiseksi yhdellä pisteellä.
Tulos oli silti mahtava! ALO1 185,5 pistettä, 2. sija, KP -> TK1 !!


Pauli ja TK1 -kakku


Paapeli sai treenitaukoa tuon viimeisimmän kokeen jälkeen ja tänään oltiin Malminkartanossa CityBelgien järkkäämässä toko-koulutuspäivässä.
Vettä tuli koko päivän ku esterin siskon perseestä, mutta eipä se menoa haitannut.
Monilla oli moniakin asioita, mitä halusivat koirineen käydä läpi. Meillä oli kaksi syytä, miksi oltiin siellä.
1. NOUTO!
Enhän mä nyt semmosia osaa koiralle mennä opettamaan, niin toki kysyin sieltä apuja. Alkeita ollaan treenitty muutamahassu kerta -ihan vaan kapulan suussa pitämistä, tai ei se pitämistä vielä ole ollut, kun palkka on tullut jo siitä, että kapula käy suussa.
Tänään tehtiin alkuun samaa ja sitten kouluttaja halusi nähdä kuin käy vauhtinoudon kanssa.
Paulihan siinä nosti kierrokset taivaisiin ja toki kävi kapulan hakemassa, mutta mun tyhmästä käytöksestä johtuen, lähti rallaamaan pitkin kenttää.
Sitten vähän kuuntelua ja uusi yritys. Tällä kertaa jo sisäistin niitä ohjeita siitä peruuttamisesta, kun koira kääntyy ja sen vapauttamisen ja patukan heiluttamisenkin muistin. ;)
Paappis se vaan nosti kierroksiaan ja kouluttaja näki parhaakseen käydä itse viemässä kapulan.Muutama toisto ja niin lähti Pauli vauhdilla, haki kapula, mä peruutin, kutsuin vielä ja Pauli kirmasi halki lätäköiden, juoksi luokse, irroitti niin, että sain kapulan itelleni ja lennosta patukka suuhun! :D Ai, että ku olin haljeta riemusta!
Tähän jäi meijän ensimmäinen rundi ja muut kattoivat mua, kun idioottia "maksoko se siitä, että se teki koiran kanssa vaan ton?!" -Kyllä se makso! ;)
2.RUUTUUN LÄHETYS
Tätä ollaan kokeiltu kerran -sekin ilman varsinaista ruutua. Se oli sen Vihdin paskakokeen jälkeen, kun piti saada jotain kivaa tekkaa ja vauhdikasta.
Samalla periaatteella mentiin; lelu ruutuun, koiran kanssa kauemmas jne.
Ensin vietiin Paulin kanssa yhdessä patukka holleille, mentiin sopivan kauas, lähetin koiran ja heti, kun oli ruudussa ja lelu suussa, vapautin ja kehuin.
Ja TAAS mä rupesin sössimään ja koira sinkoili saaliinsa kanssa pitkin kenttää. Mihis se peruuttaminen jäikään...? ;)
No, ei muuta ku uudestaan! Kouluttaja kävi hakemassa lelun, vei ruutuun niin, että Pauli näki sen, lähetin koiran, muistin kehua ja vapauttaa ja peruuttaakin. Silti se patukka siellä suussa oli namia kivempi, niin jäi se rallaaminen päälle.
Kokeiltiin ottaa kahdella lelulla. Kouluttaja otti niin pallon, ku patukankin. Patukka meni ruutuun, pallo jäi kouluttajalle, jotta se voisi nakata sen Paulille, kun on ruudussa, mutta Paulipa tajusi, että SEN PALLO on toisella ihmisellä ja juoksikin suoraan kouluttajan luokse hakemaan leluaan. :D Ei näin!
Palattiin yhteen leluun ja sekä pallolla, että patukalla saatiin muutama tosi onnistunut ja suora ruutuun lähetys, jonka jälkeen meidän treeni oli siinä. :)

Ennen näitä yksilötreenejä oli ryhmäpaikallamakuu ja -istuminen.
Istumiseen mentiin niin, että etäisyyttä ei ollut, kun ehkä 5-8 askelta ja palkkausväli oli tiuha. Ei olla sitä vielä treenattu muuten ku luoksetuloon liitettynä.
Paikallamakuussa likka möllötti siellä rapaisella kentällä, ku vanhatekijä. Siinä vaiheessa, kun MÄ tajusin, että toinen kouluttajista lähtee pujottelemaan koirien välistä, olin paskoa housuun. Pauli se vaan kattoo, et "jaahas, tuo tuossa sipsuttaa" eikä tehny elettäkään lähteäkseen mihinkään!!! Kävin palkkaamassa heti, kun kouluttaja oli toisen rundin tehnyt ja kiertänyt kaikki koirat. Pauli oli niin taitava!

Nyt jos saisin itseäni niskasta kiinni edes sen verran, että kirjoittelisin viikoittain jotain treeneistä, niin olisi helpompi palata katselemaan mistä ollaan lähetty ja minkä asian kanssa painittu.
Meillä ei nyt ole mahdollisuutta säännöllisiin ohjattuihin treeneihin, mutta säännöllisyyttä saadaan toivottavasti hallivuorolla, joka on tiistaisin. Eipä tarvii värjötellä ulkosalla, kun pakkaset tulee. :)

Näillä eväillä eteenpäin :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti