maanantai 15. marraskuuta 2010

Tottista, pentusylissätottista ja hakuilua :)

Näin tässä sit taas kävi, et on muka ollu niin paljosti kaikkea ettei oo ehtinyt tänne päivittelemään kuulumisia.
HYI MUA!!! ;)

Tossa välissä on nyt ollu niin monta viikkoa ja päivää, ettei voi kaikkea enää muistaa..
Viime tiistain tokoilut jouduttiin Feon kanssa jättämään väliin, mut onneks perjantaina saatiin Lindan kanssa aikataulut natsaamaan ja päästiin treenailemaan aamusta.
Paimenilla on kumpaisellakin juoksut ja taas sain kokea kuinka "ihanaa" se on, ainakin näin treenimielessä.*syvähuokaus*
Rumalla juoksut näkyy ihan arkipäivässäkin sillä, ettei sitä paljoa kiinnosta jos ollaan esim.pellolla ja kutsun sitä luokse.. Kattelee vaan taakseen ja jatkaa matkaa.. vanha harppu käy kukkoilee.. ;)

Paulihan se ensimmäisenä kentälle pääsi. Ei ihan ollut kestävyys tai mikään muukaan sitä luokkaa, mitä toivoisin. Keskittyminen oli rajattu kentän haisteluun. No, seuraamista saatiin otettua pienissä pätkissä -kun ensin sain koiran nokan nostettua sieltä nurmikosta. Oli pakko ottaa pakkia ja käyttää käsiapua ja namia, jotta saatiin edes jotain aikaiseks. Linda oli onneks muistuttelemassa, et juoksuinen narttu on aina juoksuinen narttu, niin en lähtenyt viemään Feolia suoraan makkaratehtaalle teurastettavaks.. ;D
Paikallamakuussa ei ollut ongelmaa, mut luoksetulo oli jotain todella mystistä alkuun. Likka tuli ku raketti, mutta painui suoraan ohi!!!! Mitäs helvettiä?!??!?! sinne se meni jonnekin nuuskuttelemaan, mut tuli sit kutsusta.
Toisella yrittämällä likka löysi paikkansa ja muisti et "ainii.. tää tehäänki näin". ;)
Hieman on tytöllä hakusessa se, et tuleeko eteen vai sivulle. Pitänee alkaa työstämään noihin eri käskyjä, niin ei oo likka sekaisin.
Esteen kanssa käytin vartaloapua. Vedettiin tosiaan tälläset "viittomakieliset" treenit, jottei tarvinnu vetää noppaa nenään.. ;)

   
seuraaminen meni ilman käsiapua, mut perusasentoa joutui korjaamaan.

Rumuus pääsi pitkästä aikaa mukaan. Sen kanssa käytiin tossa välissä kerran itekseen treenailemassa, mut muuten vanhus on lepuutellut himassa.
..Ja sen kyllä huomas!!! Mummeli oli "hieman" ylivirittynyt ja yliyrittämistä oli todellakin havaittavissa! :D

Ruma "hieman" tiiviinä. "mä teen ihan mitä sä vaan haluut!!"
Pelkkää perusasentoakin jouduttiin vähän kaivelemaan, kun Rumuus oli sitä mieltä et menee vaikka perse edellä puuhun, mut keskittyminen oli sit senkin kohdalla vähän niin ja näin.. :D
Seuraamista hinkattiin tovin verran, että saatiin koira kulkemaan suorassa ja kontaktissa. Pyrki hyppimään ja pomppimaan, kun kuljin ite reippaasti. Jos taas hidastin, yritti poikittaa tai "peputtaa", jolloin jäi turhan taakse.
Ja se nenä.. sinne se pyrki koko ajan kiinni kenttään.. PRKL! :D

Ruman kanssa jätettiin nää treenit pelkkiin seuraamisiin, jottei lähe homma karkaamaan käsistä ja mulla menemään noppa nenään. Ruma sai riehua ja taistella vielä patukan kanssa ja sit pääsi autoon mutustelemaan puruluuta.

kyllä se sieltä tulee, ku "vähän potkii". ;)

Linda treenaili pienen Piinan kanssa ja mun pentukuume senkun pahenee!! Mä haluun kans!!!
Mut en mä voi ottaa.. :(
Piinan treenien jälkeen kävin ottamassa Feon autosta, jotta pääsee leikkimään Piinan kanssa. Mutta kuinkas sitten kävikään.. :D
Sain jonkun kuningasidean treenata pentu kainalossa. :D Oli muuten helvetin hauskaa!! :D
Tai ainakin mun mielestä, Feosta en oo ihan niin varma. ;) Tästä vois kehittää ihan uuden lajin. ;)
Astetta enemmän haastetta siinä oli, kun piti keskittyä välillä molempiin. Feo sai extranamit, kun survoin sille nakkia suuhun samalla, kun otin Piinaa viereeni istumaan.

ja sit ihmetellään mihin Feon kylkiluut on kadonnu ;D

Seuraamisessa piti alkuun muistaa kattoa myös jalkoihinsa, kun siellä tepsutteli pieni saksalaistyttö ristiinrastiin välillä pomppien mua ja välillä Paulia vasten. :D
Loppupeleissä kaappasin vaavin kainaloon, Feolle namia käsiapuna ja hyvinhän se sujui. En vaan tienny, et kumpi Paulia kiinnosti enemmän; nami kädessä vai pentu kainalossa. ;D

sujuu se näinkin! xD
Luoksetulossa olin ihan varma et Pauli tulee katujyrän lailla päälle ja kaataa meijät, mut kivasti se pysähtyi eteen ja tuli vielä käskystä sivullekin.

jarrut toimii :)




jossain välissä Paulia saattoi vähän ketuttaa.. :D

Päästettiin kakarat sit leikkimään keskenään ja vauhtia riitti. Feo oli välillä tylsä ja veti maihin jyystämään keppiä, mut Piinalla oli omat jipponsa saada panssarivaunu liikeelle..


Keppivaras on iskenyt :D

Loppuhuipennuksena päätin kokeille meneekö Pauli täyskorkeesta esteestä yli. Tähän asti on korkeutta ollu se 50cm ja korotin vielä 10 sentillä. Ensin etukoivet vähän kosketti, mut otetettiin vielä vähän kauempaa vauhtia, niin yli mentiin hienosti.. ja tuli vielä takasinkinpäin ihan pyytämättä :D
_______________________
Ja sitten tuoreimpia tapahtumia:
ME PÄÄSTIIN HAKU-PORUKKAAN!!!

Mervi heitti mua viestillä loppuviikosta josko Feon kanssa lähettäis kokeilemaan lauantaina kuinka haku meiltä sujuu. Ja treenien lopuksi Mervi puhui meijät treeniryhmään sisään. HYVÄ MERVI!!! :D Ja kiitos muillekin!

Otettiin neljä suoraapistoa vai mitä näkölähtöjä ne sit onkaan.. minä noista termeistä tiedä! ;)
mut pääasia et Feolla oli kivaa ja mulla myös! Uusien kumppareiden osto on nyt edessä, olis kovin mukavaa jos niihin mahtuis myös villasukat.. ;)
Mervin Rontin kanssa pääsin kokeilemaan maalimiehen virkaa rullakoiralle ja Heinin Puuha Pete ilmaisi haukkumalla.. Ja niin ihana pieni Riesa-tytteli olisi kovin mielellään syöny sormetkin multa, kun nakit loppui. :D
Riesa on niin ihana! <3
Paulin systerille otettiin leikkimielisesti pari pistoa ja tytön sai palkata patukkataistelulla. Hitto, et on siskoksissa potkua! Tiikeri oli nimensä veroinen ja taisteli kuin PETO! :D

Odotan jo innolla ens lauantaita et päästään uudestaan!! :D
Huomenna on edessä viimeinen ohjattu toko-tunti ryhmässä.. :( Täytyy koittaa järkätä Lindan kanssa tokoiluun aikaa sit sen töiden ulkopuolella. Mun puolesta voidaan mennä vaikka keskellä yötä jos se siitä on kiinni. ;)

1 kommentti:

  1. Voi kun teillä on ollu kivat reenit :) Me käytiin sillon Vilin kans joskus hakureeneis ja Vili tykkäs hulluna, mut se porukka lopetti reenaamisen tai siirty toisiin porukoihin ja ne o lähinnä niitä jotka reenaa kisatakseen.. Ton sekasikiön kans mihinkää pk-kisoihin pääse, enkä varmaan haluiskaan :P Voi ku sais aikaseks Nolaaki reenata.. Ehkä tää tästä ku lueskelen aikani sun ja Lindan blogeja ;D Ihana Ruma ku on niin täpinäs <3 ja tuo Piina.. huoh. <3

    VastaaPoista